Onpas tapahtunut kaikenlaista. Eli toissapäivänä alkoi nukkekotikurssi. Nyt pitää tehdä valmiiksi tarkat suunnitelmat mittoineen, hankkia liimapuulevyä (vanerista tulee vaan takalevy sekä väliseinät), etsiä tapetteja sekä lattia- ja kattoratkaisuja. Kurssilla on tarkoitus tehdä ennen kokoamista nuo sisäpinnat valmiiksi. Voi kyllä olla, että jätän vielä osittain ne tekemättä, ettei joudu sitten korjailemaan paremmiksi heti. Pitää antaa aikaa ajatukselle ja ideoille kypsyä rauhassa. Joka tapauksessa aion tehdä kaappi-mallisen nukkekodin, joka ei ulkopuolelta tule näyttämään ihan nukkekodilta. Etuoviin tulee ikkunaruutuja, mutta muuten jääköön kaapin näköiseksi. Korkeutta nukkekodilla ilman jalkoja on 122 cm, leveyttä 110 cm. Syvyydeksi olen suunnitellut n. 35 cm. (Hallahovin sivulla tarkemmin!):

186918.jpg

Ristipistoiluakin olen aloittanut. Teen ensin pienehkön maton ja opettelen tekniikkaa. Liikkeessä neuvoivat tekemään tuolle aidalle (n. 5 ruutua / cm) kahdella mouline-säikeellä, mutta minun oli pakko lisätä kolmas, kun ei kahdella pistely peittänyt sitä valkoista aidaa. Mutta nyt näyttäisi ihan hyvältä. Eli oppimista tapahtuu tälläkin saralla.