"Anna hyvän kiertää: Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin, saavat minulta jotain itse tehtyä. Jotain kivaa, mitä odottaa tulevaksi postissa. Odottamaan voikin joutua jonkun aikaa, sillä en ole vielä tehnyt näitä enkä edes päättänyt, mitä teen. Huomaathan, että tätä varten tarvitsen myös postiosoitteesi (sen voi lähettää sähköpostitse myöhemmin).

Juttuun on tietysti pienoinen koira haudattuna :) Nimittäin jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi ja antaa hyvän kiertää."

Tämä löytyi Anitan nukkekotiblogista. Joten jättäkäähän viestiä, jos haluatte jotain pientä yllätystä. Kunhan saan joulukalenteriswapin tavarat käsistäni, minulla on taas aikaa tehdä muitakin juttuja.

Lauantaina kävin shoppailemassa ja mukaan tarttui mm. tällainen pienoisesine Intian basaarista. Se on jotain kiveä, aivan hellyttävä pikkukameli! (Pituus noin puolet tulitikusta ja korkeutta vähän vähemmän.) Juuri sopivan kokoinen Hallahoviin matkamuistoksi herran maailmanmatkoilta.259549.jpg