Olen päivitellyt tuota ulkomaisten sivujen listaa pikkuhiljaa, siitä syystä nytkin päivitys. Listalta löytyy toinen toistaan herkullisempia ja kauniimpia miniatyyrisivuja, joiden tutkiskeluun voisi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa. Käykäähän tutustumassa, elleivät ne ole jo vanhoja tuttuja. Jossain vaiheessa todennäköisesti alan kirjoittelemaan myös englanniksi, tämä on siis ennakkovaroitus joistakin tulossa olevista pikkumuutoksista blogissani. Edelleenkin kaipailen hyviä linkkejä ulkomaisten harrastajien sivuille, joten olethan ystävällinen ja jätät vinkkiä, jos tiedät jonkun tekevän upeita töitä maailmalla. Googlettamalla tulee aika paljon suomalaisia blogeja esiin ja sitten erilaisia nettikauppoja.